Huvitti vain kirjoitella jostain
niin kirjoitetaan tämän viikon treenaamisesta. Se on kulkenut todella hyvin. Ollaan
jaksettu sopivasti ja on ollut tosi energinen ja iloinen olo urheilun jälkeen.
Ryhmäliikuntatunteja on pitänyt ihan odottaa, että milloin sitä pääsisi taas. Niin
huippua. Jotain pientä kehitystäkin on ehkä jo havaittavissa.
Maanantaina kävimme bodypumpissa,
jossa ohjaaja Petra antoi taas yhden supermiehen vetää haukat eye of the
tigerin tahtiin. Aivan hullu mies. Ikinä ei jaksa tehdä, jos se ohjaa. Tiistaina
käytiin salilla ja vuorossa oli juoksumattoa, jalka- ja vatsatreeniä.
Keskiviikkona pidettiin välipäivä, kun Outilla oli koulua ihan iltaan saakka. Torstaina
taas pumppi ja perjantaina combat +CXWORX. Nyt harkitaan, mennäänkö tänään
yogaan vai olisiko se pumppipäivä. Kallistutaan varmaan pumpin kannalle, koska
ensi viikolla treenaaminen jää vähemmälle.
Tuo sali on kyllä ihan paras!
Sitä tulee varmasti ihan järetön ikävä, kun palataan Suomeen. Petra ja Pavel ovat meidän suosikkiohjaajat, ja masentaa jo etukäteen, että heidän tunneilleen pääsee
enää neljän kuukauden ajan. Ollaan jo alustavasti alettu harkita
Hukka-jäsenyyttä sitten Suomessa, ettei lepsahta tämä hyvä treeni-into maata
vaihtaessa. Tai ainakin jollekin salille pitää päästä, missä on hyvät
ryhmäliikuntamahikset ja kunnon salisali.
Treenit alkaa olla siis kohtalaisella
mallilla. Käydään salilla vähintään muutaman kerran viikkoon. Reissut ja sellaiset
sitten vähän sotkee perusaikataulua, mutta kolme kertaa on ehdoton minimi. Ruokavalio meinaa kuitenkin kusahtaa ja sille tarttisi tehdä jotain. Tai proteiinia pitäisi saada ihan sikana
enemmän, koska nyt mennään ihan liian hiilaripainotteisella ruokavaliolla.
Sitten siitä vessapaperista.
Suomessakin saa varmasti hajustettuja vessapapereita, mutta me on ostettu niitä
täällä nyt muutaman kerran. Kivaa, kun paperi ja pylly tuoksuu kukkasilta :D
Ostettiin taas uusi paketti ja sen pitäisi olla joku ihanan raikkaasti
hajustettu. Simpukan kuvia ja kaikkea.
Kivaa sunnuntaita teillekin. Me tässä treeniä odotellessa leivotaan päärynäpiirakkaa.
Outi &
Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti