Kävimme tällä viikolla kahden yön reissun Bratislavassa. Olimme kuulleet juttua, että kaupungissa ei
olisi juuri nähtävää ja että kaksi yötä on aivan tarpeeksi. Ei ollut.
Paljon jäi vielä näkemättä. Totta on se, että Bratislavalla on ränsistynyt ja
harmaa puolensa, mutta se kuuluu kaupunkiin. Onhan Slovakia entisen
Tsekkoslovakian se köyhempi puoli. Bratislava oli viehättävä ja aivan omanlaisensa.
Olimme
käyneet kerran aiemmin Slovakiassa, Banska Bystricassa, hiihtolomalla 2009. Reissu
oli Jookoskookoksen järjestämä ryhmämatka. Ihan kiva reissu, mutta ryhmämatkat
ei ole se meidän juttumme. Slovakia itsessään viehätti ja edelleenkin sinne voisi
palata. Ollaan kuultu, että maassa on laskettelumahdollisuuksien lisäksi hyviä
vaellusreittejä. Ainakin kielikurssin virolaiset lähtivät sinne kurssin
loputtua vaeltamaan.
Matkasimme
Bratislavaan Student Agencyn kyydissä. Bussit maksoivat 24 euroa yhdeltä, ja
matka kesti päälle neljä tuntia. Menomatka meni erityisen nopeasti, koska
tv:ssä pyöri ihan hyviä komedialeffoja. Paluumatkan elokuvatarjonta oli
heikompaa. Kahdesti saatiin taas kaakaotakin per matka. Jee.
Yövyimme vanhankaupungin kupeessa Hostel Petitissä, joka oli hinta-laatusuhteeltaan
hyvä. Kaksi yötä kahden hengen huoneessa, jossa oli oma kylppäri ja
vedenkeitin, maksoi 75 euroa.
Torstai-illan
tutkailimme vanhaakaupunkia ja linnan ympäristöä. Satoi vettä, joten välillä
täytyi pistäytyä kahvilaan lämmittelemään ja syömään kakkua. Kävimme ketjukahvila
Shtoorissa. Ihania juustokakkuja, hyvää irskakávaa ja lämmittävää
inkivääriteetä oikeilla inkiväärin palasilla.
![]() |
Linnalla. |
![]() |
Laatikkotalot. |
![]() |
Vanhakaupunki. |
![]() |
Kakulla. |
Perjantaina
kävimme aamiaisella pubissa, kaupoilta syysvaatteita ja paikallisbussilla Devin
Castlessa. Linnalle menee bussi uuden sillan alta kerran tunnissa. Linna tai
linnan rauniot olivat hienot ja karut.
![]() |
Devin Castle. |
![]() |
Outilla vammasin asento. |
Linnareissun
jälkeen piti taas lämmitellä kahvilassa. Michalskálta löytyy ihan paras
suklaakahvila. Ihanaa supersuklaista kaakaota ja kakkuja.
![]() |
<3 |
![]() |
Taas Villelle honeycake ja Outille suklaakakku. |
Illalla
käytiin muutamalla oluella, syömässä ja kiertelemässä vanhassakaupungissa. Bratislavassa
on vilkas yöelämä. Meillä oli tarkoitus käydä katsomassa SubClub, mutta
niinhän siinä taas kävi, että olimme jo kymmeneltä huoneessa nukkumassa.
Ei olla kertaakaan täällä ollessa päästy yökerhoon asti. Ehkä joskus pitäisi olla niin reipas, että pysyy hereillä yli puolen yön. Niin ja ollaan tietoisia siitä tappoviinasta, että ei tarvii kaikkien laittaa erikseen viestiä. Plus me juodaan vaan olutta ja viiniä. Ja Becherovkaa kotona omasta pullosta.
Huomenna
alkaa Villen koulu. Vieläkään ei ole tietoa, milloin pitäisi olla luennolla ja
missä. Tiedekuntiin kirjautuminen on sentään hoidettu sillä, että Ville laittoi
”olen surkea ja hukassa oleva Erasmus-vaihtari” -sähköposteja. Tänään
siivoilua, sali ja perussunnuntaijuttuja.
Outi
& Ville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti